Tampereen elokuvajuhlat siirtyy verkkoon
Tampereen elokuvajuhlia vietetään tänä vuonna 10.–14. maaliskuuta. Arvaamattomasti etenevän Covid-19-pandemian vuoksi elokuvajuhlien hallitus on päättänyt, että festivaali järjestetään tänä vuonna...
Tampereen elokuvajuhlia vietetään tänä vuonna 10.–14. maaliskuuta. Arvaamattomasti etenevän Covid-19-pandemian vuoksi elokuvajuhlien hallitus on päättänyt, että festivaali järjestetään tänä vuonna...
Rockfest järjestetään ensi kesänä Tampereen Ratinan Stadionilla ja Ratinanniemen Festivaalipuistossa, jotka muodostavat yhdessä Rockfestin festivaalialueen. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää Särkänniemen...
Tampereelle saadaan neljäs raitiovaunu. Kuljetuksen on määrä saapua raitiovaunuvarikolle myöhään tiistai-iltana 24.11. Samalla osittain keskeneräisenä saapunut, lajinsa ensimmäinen, Tampereen Ratikka...
Sähköpotkulautayhtiö Voi aikoo pitää viime vuoden tapaan sähköpotkulaudat liikenteessä Tampereella myös talviaikaan. Yhtiö ottaa käyttöön muun muassa uuden ominaisuuden, jonka...
Tampereen Ratikan koeajot keskusta-alueella jatkuvat sunnuntaina 15. marraskuuta. Tällöin Tampereen Ratikka liikkuu ensimmäistä kertaa Hämeenkadulla ja Pirkankadulla aina Pyynikintorin päätepysäkille...
Tampereen raitiotie Oy ja Tampereen kaupunki ovat valinneet YIT:n, NRC:n, Swecon ja AFRYn muodostaman allianssin Tampereen raitiotien vaiheen kaksi toteuttajaksi....
Suomen suurimman UROS LIVE -tapahtuma-areenan yhteyteen rakentuu Lapland Hotelsin 19. hotelli, Lapland Hotels Arena. Osaksi uuden Lapland Hotels Arenan palveluita...
Tampereelle saadaan ensimmäinen täysin varusteltu raitiovaunu viikonlopun 12.-13. syyskuuta aikana. Tampereelle saatiin lajinsa ensimmäinen raitiovaunu toukokuun lopulla. Ensimmäisen vaunun käyttöönotto...
Talon julkisivu hehkuu tänään punaisena alan merkityksen ja ahdingon huomioimiseksi Tapahtuma-ala on yksi koronakriisin suurimmista kärsijöistä.Tapahtumateollisuus ry järjestää tänään yhdessä...
Maaseudun tulevaisuuden viime vuonna teettämä kysely osoitti, että lähes miljoona suomalaista haaveilee maalle muutosta. Reilun 6500 asukkaan Pälkäne iskee trendihermoon...
© Copyright 2020. TampereTarjoaa.fi. All Rights Reserved. Tuotanto ja ylläpito ER-tuki